maanantai 16. joulukuuta 2013

Routapaisti

Syksyllä selatessani joulublogeja törmäsin Hyppysellinen Tomusokerilunta -blogissa erilaiseen herkkukoriin ja routapaistiin.

Totesimme siskon kanssa tämän olevan oikein hyvä syntymäpäivälahja äidillemme ja hänen miehelleen, varsinkin kun heiltä löytyy pakastimesta aina hirvipaisti.

Herkkukorin kasaaminen oli mukavaa, kun ei ollut kiirettä ja sain rauhassa kierrellä kauppoja.

Rosmariini, jonka asetin punaiseen peltiruukkuun, merisuolamylly, pohjoisten metsien mausteseos myllyssä (mm. katanmarjaa), soijakastiketta, valkoviinietikkaa, pieniin lasipurkkeihin laitoin toiseen maustepippuria, rose´pippuria ja laakerinlehtiä ja toiseen valutin siirappia, muutaman sipulin vielä laitoin mukaan ja kirjoitin reseptin.

ROUTAPAISTI

Laita jäinen paisti 80 - 100 asteiseen uuniin ja anna kypsyä 6 - 10 tuntia, kun nnes paistin sisälämpötila on 65 - 70 astetta.

Kiehauta mausteliemi valmiiksi suurimpaan kattilaasi:
2,5 l vettä
0,5 dl karkeaa merisuolaa
2 dl soijaa
1 dl siirappia
1 rkl mustapippuria
1 rkl rose´pippuria
1 rkl katajanmarjoja
5 laakerinlehteä
1 - 2 sipulia lohkoina
1 valkosipulin kynnet
3 oksaa tuoretta rosmariinia

Kun paisti on kypsä, nosta se kattilaan, siirrä kattila kylmään ja anna paistin maustua liemessä yön yli.

Lahjansaajat tuntuivat ilahtuva tästä hieman erilaisesta lahjasta.
Appiukkoakin voisi joskun lahjoa tällä samalla reseptillä ja herkkukorilla.

-Tea

4 kommenttia:

  1. On kyllä aivan ihana idea!! :) Me ollaan joskus tehty samantapainen, mutta se oli pastaohje ja vuoka sekä tarvikeaineet siihen. Mutta lahjan saajat ovat tykänneet niistä tosi paljon!! :)

    VastaaPoista
  2. Oi kun mukava kun joku tarttui tähän erilaiseen herkkukoriin. Tämä on tosiaan ollut ihan hitti lahja niiden parin ystävän joukossa, jolle olemme tällaisen antaneet. Mukava kuulla että teidänkin lahjastanne tykättiin. :)

    VastaaPoista
  3. jouluna teemme routapaistin

    VastaaPoista
  4. Kiva herkkukori! Hyvä idea, joka voi elää vapaasti herkkukorin kokoajankin mieltymysten mukaisesti.

    VastaaPoista