maanantai 24. joulukuuta 2012

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Tv-joulu 2012



Ihania ohjelmia tulossa telkkarista tänäkin jouluna.Kasasin tähän ohjelmia, joita katsotaan varmasti lasten kanssa ja myöhemmin illalla aikuisten kesken.
___________________

24.12. Jouluaatto
____________________________

Klo. 11.28 TV2 Lumiukko


Lumisena jouluaattopäivänä sataa lunta. Pieni poika menee nauttimaan ulos lumisateesta ja tekee lumiukon. Lumiukon valmistuttua on hänen aika mennä nukkumaan. Hän ei saa yöllä unta ja menee katsomaan tekemäänsä lumiukkoa. Yhtäkkiä lumiukko herää henkiin ja poika on hämmästyksissään. Poika ja lumiukko rupeavat seikkailemaan talon sisällä ja ulkopuolella. Yhtäkkiä lumiukko ottaa pojan kädestä kiinni ja rupeaa lentämään taivaalla vieden hänen salaiseen paikkaan, jossa muut lumiukot viettävät joulua . Poika tapaa lumiukkojen luona Joulupukin, joka antaa hänelle sinisen kaulaliinan lahjaksi. Lumiukko ja poika palaavat takaisin kotiin. Poika menee nukkumaan ja lumiukko jää jähmettymään paikalleen. Seuraavana aamuna on joulupäivä ja poika herää riemuissaan katsomaan tekemäänsä lumiukkoa. Tarina päättyy traagisesti, nimittäin aamu oli lämmin ja Lumiukko oli sulanut pois. Tässä vaiheessa sekä poika että katsoja voi luulla koko tarinaa vain uneksi, mutta sitten poika ottaa taskustaan saman sinisen kaulaliinan, jonka hän sai Joulupukilta.

Klassikko, tätä ei voijättää väliin
___________________________________________

Klo. 12.50 TV1 Loviisa, Niskavuoren nuori emäntä


Niskavuori-elokuvat tulevat kaikki joulun pyhien aikana.
Todellisia klassikoita!
______________________________________________

Klo. 16.55 TV2 Joulupukki ja noitarumpu


Lukiessaan joululahjatoiveita Joulupukki saa erikoisen kirjeen ja kaikki olettavat sen sisältävän joululahjatoiveen Vekara-nimiseltä pojalta. Joulupukki ei saa kuvasta selvää, joten hän Nooran ja Villen kanssa päättää käydä näyttämässä kuvaa mestaritontuille. Samaan aikaan kylässä tapahtuu kummia, kun Joulupukkia vainoavat erilaiset oudot onnettomuudet.
_______________________________

Klo. 19.10 MTV3 Samusirkan joulutervehdys 2012



______________________________________

Klo. 20.35 MTV3 Joulutarina


Elokuva sijoittuu vuosisatojen takaiseen Lappiin, jossa orpo Nikolas-poika joutuu asumaan vuorotellen kylän perheissä aina vuoden kerrallaan, joulusta seuraavaan jouluun. Nälkävuosien koittaessa hän jää kylän erakon oppipojaksi, ja he alkavat yhdessä vaalia joululahjaperinnettä.

Luin viime jouluna tämän kirjan ja se oli ihana, mutta tätä en kuitenkaan katsoisi ihan pienen lapsen kanssa.

__________________________________________________


25.12. Joulupäivä

___________________________________

Klo. 9.19. TV 2 Herra Heinämäen joulu


___________________________________________
 
Klo. 10.00 TV 2 Lumiukko ja lumikoira

Yle esittää ensimmäisten televisiokanavien joukossa Lumiukko-tarinan jatko-osan. Ensimmäisen tarinan tavoin katsojan tempaa mukaansa taianomainen seikkailu, jossa yhdistyvät rakkaus, menetys sekä ystävyys.

Pakko nähdä!
____________________________________
Klo. 13.10 YLE Teema Ihmeellinen on elämä

Oli niin pitkät juonipaljastukset etten viitsi niitä tähän kopioida, niitä voi kurkkia täältä
Meillä tämä katsellaan miehen kanssa perinteisesti jo aattoiltana lasten mentyä nukkumaan.
Suosittelen lämpimästi


________________________

13.40 TV 2 Niskavuoren Heta

_________________________________
Klo. 19.10 MTV3 Harry Potter ja Azkabanin vanki

Tallentuu boxille ja katsotaan sitten kun lapset menevät nukkumaan
_________________________________

26.12. Tapaninpäivä

____________________________


Klo. 11.10 MTV 3 Nemoa etsimässä


Elokuva kertoo puolisonsa menettäneestä vuokkokala Marlinista, joka elää Australiassa suurella koralliriutalla. Marlinin pahin pelko toteutuu, kun hänen Nemo-poikansa pyydystetään.
Nemo päätyy lopulta hammaslääkärin akvaarioon, josta Marlin-isä ja hänen uusi ystävänsä, huonomuistinen Dori, lähtevät kalanpoikaa pelastamaan. Meren toiselle puolelle suuntautuvalla matkalla kaksikko kohtaa vaaran jos toisenkin. Samaan aikaan Nemo pyrkii vapautumaan ja palaamaan akvaariosta mereen muiden vangittujen kalojen kanssa.

Tätä odotetaan Pojan kanssa. Kirjana ollaan luettu monesti, mutta ei olla nähty kertaakaan.
__________________________________

Klo. 13.05 TV 1 Niskavuoren naiset


_______________________________

Klo. 18.10 TV 1 Rajaton: Hiljainen jouluyö


Lauluyhtye Rajattoman musiikki soi Lapin maisemissa. Mukana sekä tuttuja joululauluja uusin sovituksin että täysin uutta musiikkia.
________________________________________________
Klo. 19.10 MTV 3 Harry Potter ja Feeniksin kilta


________________________________________________________

Näihin kuviin ja tunnelmiin

-Tea

lauantai 22. joulukuuta 2012

Salaisen Jouluystävän 3. paketti...

Postilaatikkoon oli taasen kolahtanut ilmoitus suurikokoisesta kirjeestä ja arvasin heti, että kyseessä täytyy olla salainen Jouluystäväni taasen :)

Paketti oli kaunis, tykkään todella paljon tuosta Finnlaysonin Tintti-kuosista.
Paketissa oli lahjakassi..

Joka sisälsi...
Jouluteetä, pakettikortteja, Weisteen joulupalloja, silikonisia tähtimuffinivuokia, karkkikeppejä ja kauniin joulukortin.

Tuo joulutee oli aivan uskomattoman hyvää!!
Ja Weisteen joulukoristeet ne vain ovat niin
Muffinsseja teki mieli ruveta leipomaan heti :D Mutta taidan malttaa mieleni joulun yli ja testaan sitten vuokia tytön synttäreille :)

Kiitos sinulle salainen Jouluystäväni ja ihanaa joulua!
Mielenkiinnolla odotan, kun Teija joulun jälkeen paljastaa kuka kukin on :))

-Tea

perjantai 21. joulukuuta 2012

Nougatmaljat

Tänään todellakin oli viimeinen työpäivä ennen joulua ja siitäkin selvittiin kunnialla läpi :)
Työkavereitani lahjoin itsetehdyillä herkuilla: sinappia, omena- ja aroniahilloa ja nougatmaljoja.

Nougatmaljojen ohjeen löysin Piparkakku-blogista.

NOUGATMALJAT
20 kpl

250 g nougatia (esim. Maraboun Dubbel-nougat patukat)
20 kpl pieniä valmiita crustadi-leivospohjia (löytyi ihan s-marketin keksihyllystä)
1 pss Daim-rakeita

Sulata nougat vesihauteessa. Täytä leivospohjat nougatilla ja ripottele päälle Daim-rakeita. Anna leivosten jäähtyä. 
 Hyviä tuli ja mies olisi varmaan syönyt samantien kaikki, jos en olisi vartavasten kieltänyt :D
-Tea
P.s. 3 yötä jouluun on...

torstai 20. joulukuuta 2012

4 yötä jouluun on...

Piuuuh! Huominen töitä ja sitten joululoma :)
Tuntuu, että lapsetkin odottavat enemmän lomaa kuin joulua :D

Ihania juttuja ovat tarhassakin taas tehneet: 
isojen puolella leipoivat piparkakkuja ja kovasti kehuttiin miten hienosti se kävikään. Noh, onhan tässä aika monta kertaa tänäkin vuonna taas jo pipareita leivottu ;)
Pienten puolella taasen oli tehty taikataikinasta ihania joulukoristeita.
Tässä vajaa 2-vuotiaan tyttäremme taidonnäytteet:

Huomenna ihanille tarhantädeille muistamiset ja töissä joulukahvittelut.

Tsemppiä meille kaikille vielä loppurutistukseen :)

-Tea


maanantai 17. joulukuuta 2012

Joulusinappi

Ensimmäinen satsi joulusinappia keitetty :)

Syksyllä keitetyt omenahillotkin saivat etiketit kylkeensä.

Sinapin perusohje:

2 dl sinappijauhetta
2 dl sokeria
1 tl perunajauhoja
2 dl kuohukermaa
2 kananmunaa
1 rkl väkiviinaetikkaa

Sekoita kaikki muut ainekset paitsi etikka kattilassa.
Kypsennä miedolla lämmöllä kunnes sinappi sakenee.
Varo sinapin palamista pohjaan.
Anna jäähtyä.
Lisää etikka.
Sekoita hyvin ja mausta haluamallasi tavalla.*
Säilytä sinappi jääkaapissa.

*Sinappia voi maustaa esim. konjakilla, viskillä, sitruunalla tai hunajalla.

Minä maustoin tämän ensimmäisen satsin tervalla.

-Tea

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Glögikakku

Tein äitini synttäreille jokin aika sitten glögikakkua, jonka reseptin löysin Jouluisia hetkiä -blogista.
Kakku ja resepti jäi silloin bloggamaatta muiden kiireiden ohessa.
Äiti oli vienyt lopun kakun töihinsä ja siellä oli kovasti tykätty ja reseptiä kyselty, joten tässä nyt kakku ja resepti.



Täytyy kyllä sanoa, että oli melkoinen tuskien taivan saada tämä kakku kasaan, mutta se kyllä johtui ihan vaan omasta tyhmyydestäni :D Ensin tajusin että kaikki leipomani piparkakut oli syöty ja jouduin leipomaan piparkakkuja ennen kuin sain edes aloitettua kakkua. Tuorejuuston unohdin kokonaan. Ja kakun kiilteen kanssa tuli niin kiire, että se valui lopulta osin jääkaappiin. Mutta hyvää oli :)

POHJA:
200g piparkakkuja
75g voita
 
TÄYTE:

         
                      2,5dl kermaa (laitoin 4 dl kermaa, kun tuorejuustoa ei ollut :D )                                
200g maustamatonta tuorejuustoa  
½-1 prk luumumarmeladia 
1dl sokeria
1rkl vaniljasokeria
5 liivatelehtiä
2rkl glögiä
 
KIILLE:
3½dl glögiä
4 liivatelehteä
 
Murskaa keksit ja sekoita voisulan kanssa. Painele seos irtovuoan pohjalle.
 
Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Sekoita tuorejuustoon luumumarmeladi, sokeri (jos tarvitset) ja vaniljasokeri. Lisää kermavaahto.
Kuumenna 2rkl glögiä ja liuota liivatelehdet siihen. Sekoita liivateseos täytteeseen. Kaada vuokaan keksipohjan päälle ja laita väh. 2 tunniksi jääkaappiin hyytymään.
 
Valmista kiille ja anna jäähtyä tarpeeksi ennen kuin kaadat täytteen päälle (älä tee kiireessä kuten minä, siitä ei seuraa mitään hyvää :D).
 -Tea

perjantai 14. joulukuuta 2012

Michael Bublé: Jouluksi kotiin



Maailman suosituimman miesartistin viihdyttävä joulushow tempaisee mukaansa koskettavilla ja upeilla joululauluilla, vierailevilla tähtiartisteilla sekä hauskalla komiikalla. Michael tunnelmoi lavalla popsensaatio Carly Rae Jepsenin, Seesamtien Elmon, legendaarisen Rod Stewartin ja kantritähti Blake Sheltonin kanssa. 

Tämä on niin nähtävä!
Laittakaahan muistiin: Sub sunnuntai 16.12 klo. 17.15

-Tea

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Kuusipuu, oi kuusipuu..

Tänä vuonna kuuset ovat ihastuttaneet minua joka muodossa ja materiaalissa.

Uusin tulokas on valkoinen ja rautainen, mutta kuitenkin hento ja hauras:

Ensin se oli vain valkoinen,  johon lasihelmet toivat pientä lisää. Jotain kuitenkin puuttui..

Joten kuusi sai latvaansa tähden.  Vieläkin se kaipasi mielestäni jotain...


Joten kuusi sai yllensä vielä valot. 

Valot ovat aivan ihanaa Airamin valolankaa, joka on täysin väritöntä. Eli kun valot sammuttaa, minulla on taas valkoinen kuusi :)

Kuusen runko ja jalat on taivuteltu paksusta rautalangasta, jonka päällystin paperinarulla.
Oksat ovat ohuempaa rautalankaa, joka oli jo valmiiksi päällystetty paperinarulla. Lisäksi sinne tänne pujottelin lasihelmiä.
Oikein ihana askartelu, jonka lopputulokseen olen jopa itsekin tyytyväinen :)

-Tea


tiistai 11. joulukuuta 2012

Tervetuloa Joulu!

Otin itseäni niskasta kiinni ja  eilen työpäivän jälkeen kaivoin kaikki joulukoristeet esiin ja ripottelin niitä ympäri kotia ja jouluverhonkin sain vaihdettua :)
Ihanaa ♥

 Muumimamma sai pukit seurakseen
 Karkkikeppejä :)

 Rakas tonttuni ♥

 Soittorasia

 Tervetuloa Joulu!

 Kaikki valmista joulukorteille (sain muuten nekin postitettua jo)

 Jouluverho

Salaiselta Jouluystävältäni saama tähtikoriste ja päivän lukemat.

Muistakaahan tekin postittaa joulukortit. 13. päivä on viimeinen, kun kulkevat vielä 0,60 € hinnalla.

Mukavaa viikkoa kaikille :)

-Tea