keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Joulukoristeita

Oivoi, eksyinpä sitten Weisteen sivuille... Mitä ihanuuksia siellä olikaan!!

Sininen on aivan ihana ja aivan liian vähän käytetty väri joulukoristeissa. Meilläkään ei ole yhtään sinistä, turkoosia tai violettia joulukoristetta, vaikka lapsena ne olivat mielestäni kaikkein kauneimpia. Ehkäpä korjaan tilanteen tänä vuonna...


Nämä koristeet ovat kauniita, mutta eivät värimaailmaltaan minun makuuni.


Jos löytäisin noita käpyjä kaupasta tai kirpparilta näissä väreissä, ostaisin heti!! Näitä minä ripustelin kuuseen lapsena.


Maisemia on nykyään aivan liian vähän joulupalloissa. Ennen niitä oli enemmän. Nämä pallot kyllä ostan, jos vain eteen tulevat.



Silti kaikkein kauneimmat koristeet olivat mummuni joulupallot. Niissä oli ympärillä ohutta metallinsävyistä lankaa ja keskellä kulki silkkinauha, johon oli kirjottu seimen tai kirkon kuvia. En tiedä yhtään mitä mummuni kuusenkoristeille tapahtui hänen kuoltuaan. Toivottavasti joku isäni sisaruksista otti ne käyttöönsä ettei ainakaan roskiin olisi heitetty!
Isälleni on kuitenkin jäänyt muita mummuni joulukoristeita, täytyykin muistaa ne kuvata, kun seuraavan kerran käymme siellä.

Joulureen sivuilta löysin joulupallojen askarteluohjeen.
Ajattelin, jospa esikoisen kanssa askartelisi muutamat pallot.
Siiten niitä palloja ripusteltaisiin hartaudella joka vuosi kuuseen.
Ja kenties vielä aikuisenakin ne pallot olisivat osa hänen jouluperinnettään :')

Tässä vielä kuva viime joululta. Esikoinen on sitä mieltä, että more is more :D Niin monta palloa ripustettiin samaan oksaan kuin vain mahtui.
-Tea





1 kommentti:

  1. Kiitos vierailustasi :)
    Oi, Weisteen sivuilla en ole hoksannutkaan käydä! Sinne siis... :)

    VastaaPoista